Viikonloppupatikka Hossan upeissa maisemissa

6.12.2024







Viikonloppupatikka Hossan upeissa maisemissa

JuuU:n perinteeksi muodostunut viikonloppupatikka oli jo hylätty tämän vuoden suunnitelmista, mutta useamman kyselyn jälkeen se päätettiinkin järjestää nopealla aikataululla. Ensimmäinen mieleen tullut retkikohde oli Hossa ja sinne päätettiin lähteä. Olihan edellisestä sinne suuntautuneesta retkestä kulunut aikaa jo yli 10 vuotta. Retkelle saatiin kokoon taas kerran iloinen porukka.

Nettiä selaamalla sopivan tuntuinen ja kokoinen majapaikkakin löytyi kohtuulliseen hintaan. Ja useimmiten eniten vaikeuksia tuottava eli kaikille sopiva vapaa viikonloppu löytyikin helposti. Kesäkuun puolivälin surkea sääennuste ei onneksi toteutunut vaan sää viikonlopun osalta oli positiivinen yllätys vaikka perjantai-iltana Kainuun pohjoisosissa ukkostikin, mutta muuten sää oli sopiva patikointiin ja ulkoiluun.

Juuasta startattiin perjantaina kolmena ryhmänä riippuen siitä kuka mihinkin aikaan pääsi lähtemään työkiireiden yms. vuoksi.

Varattu majoitus oli myös positiivinen yllätys ja osoittautuikin paremmaksi kuin osattiin nettikuvien perusteella odottaa. Lauttasauna ja grillikota olivat vain meidän käytössä koko viikonlopun ajan. Majapaikan emäntä ja isäntä olivat todella mukavia ja halusivat meidän todella viihtyvän vierainaan. Ruokailut onnistuivat hyvin talon keittiössä ja liukuva vaihto ruokapöydässä toimi erinomaisesti. Lauttasaunasta nautittiin jo menoiltana ja grillikota mahdollisti perinteiset lettukestit lauantaina. Iltaisin tietenkin pelattiin majapaikan pihassa myös mölkkyä ja piileviä kykyjä pelin tiimellyksessä löytyi useampiakin.

Hossan maisemat olivat todella mieleenpainuvat. Erityisesti Julma Ölkky teki vaikutuksen retkeilijöihin. Lauantaina ohjelmassa oli Huosiuspolku/Kokalmuspolku ja matkan piti kartan mukaan olla 8 kilometriä, mutta ilmeisesti ”oikaisimme” jossain risteyksessä ja matkaa tuli lopulta lähes 13 kilometriä. Vai olisiko ukonilma sotkenut ajatusten kulkua. Huosilammen hulppealla laavulla oli tilaa istuskella tulilla, evästellä tai pelata vaikka mölkkyä rantamaisemassa sekä jututtaa muita retkeilijöitä ja lohen kalastajia.

Sunnuntaina aamutoimien jälkeen väki oli jo kahdeksalta reput pakattuina valmiina uusiin seikkailuihin. Autoilla siirryttiin parisen kymmentä kilometriä kohti Julma Ölkkyä ja upeita maisemia. Perillä osa kiersi rotkoalueen 10 kilometrin vaativan ympäryspolun, osa lyhemmän reitin. Osa tyytyi viettämään aikaa Julma Ölkyn retkikeskuksessa ja ihailivat rotkon maisemia myös veneretkeltä käsin. Rankan taivalluksen jälkeen ja reilun 20 asteen lämpötilan myötä jäätelö maistui eväiden lisäksi.

Paluumatkalla sunnuntaina pysähdyttiin Seitenjärven grillille nauttimaan mahtavista grilliannoksista järvinäköalalla. Matka jatkui pikkuhiljaa kohti koti-Juukaa ja illalla perille päästyä tyytyväinen retkikunta hajaantui omille tahoilleen esittäen toiveen uudesta retkestä taas ensi kesänä.